Akvan excursio Suomen ympäristökeskukseen ja WSP:lle

20.10.2022

Päivä alkoi aamulla Vesitalon pihasta josta lähdimme pienellä 20 hengen bussilla kohti Suomen ympäristökeskus SYKETTÄ. SYKEllä meille tarjottiin alkajaisiksi kahvit sämpylöiden kera. Kahvit saatuamme kuulimme mielenkiintoisia esityksiä SYKEn vesikeskuksen toiminnasta sekä siitä minkälaista siellä on työskennellä. Esitykset olivat innostavia ja niiden pohjalta syntyi myös hyvää keskustelua. Kiitos vielä SYKElle vierailun järjestämisestä!

SYKE vierailun jälkeen vuorossa oli matka Tampereelle kohti WSP:n toimistoa. Vierailulle osallistui myös Tampereen yliopiston ympäristötekniikan ammattiainekerho Flokin jäseniä. WSP:llä kuulimme kiinnostavia esityksiä niin hulevesien hallinnasta kuin pilaantuneiden maiden kunnostamisesta. Myös tarjoilut olivat WSP:llä kunnossa. Kiitokset WSP:lle vierailun mahdollistamisesta ja innostavista esityksistä sekä keskusteluista.

Päivä jatkui vielä Flokkilaisten opastamana ensin päivällisellä ravintola Siipiweikoissa ja myöhemmin tutustumisella Hervannan kampukseen. Tutustuttuamme Tampereen opiskelija kulttuuriin oli aika lähteä bussilla takaisin kohti rakasta Otaniemeä. Takaisintulo matkalla riitti tunnelmaa ja matka olisi voinut olla pidempikin. Erityiskiitokset bussimatkojen mahdollistamisesta meidän hienoille sponsoireille MVVT:lle, RIL:ille ja Saint-Gobain PAM:ille.